11.7.2017

Vuoden 2022 jääkiekon MM-kisat pelataan Tampereen Kasinon vieressä

Suomelle myönnettiin Kölnissä pidetyssä Kansainvälisen Jääkiekkoliiton kongressissa vuoden 2022 jääkiekon MM-kisojen kisaisännyys. Suomi valittiin kisojen isännäksi yksimielisesti. Uutisen jakoi muun muassa Jääkiekkoliitto Twitter-tilillään. Isäntäkaupunkeina vuoden 2022 kisoissa toimivat Helsinki ja Tampere.

IIHF:n kongressissa Suomi joutui kuitenkin ensin kohtaamaan pienen pettymyksen, kun se hävisi vuoden 2021 MM-kisaisännyyden yhden äänen erolla. Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola kommentoi kuitenkin vuoden 2022 MM-kisojen olevan mahdollisesti vetovoimaisemmat NHL-pelaajien osallistumisen kannalta. Vuoden 2021 MM-kisat tullaan pelaamaan yhteiskisoina Latviassa ja Valko-Venäjällä.

Vuoden 2022 MM-kisoissa pääpelipaikka tulee olemaan Tampereella uudella monitoimiareenalla. Vuonna 2020 valmistuvaksi tarkoitettu monitoimiareena on osa kaupunkiin rakennettavaa Kansi ja Areena -hanketta. Seuraavan viiden vuoden aikana Tampereen ydinkeskustaan, rautatien päälle tullaan rakentamaan laaja kansi, jonne areena sijoitetaan. Monitoimiareena tulee toimimaan myös sijaintina monille maailmanluokan konserteille, sekä muille suurille tapahtumille ja urheilun arvokisoille. Areenan yhteyteen tullaan rakentamaan hotelli, sekä Suomen toinen kasino. RAY:n mukaan Casino Tampere tulee valmistumaan hankkeen ensimmäisessä vaiheessa, mikä tarkoittaisi, että kasinolle on mahdollista päästä pelaamaan jo vuoden 2022 MM-kisojen aikaan. Tampereen kasinolla voi siis tulevaisuudessa tulla nauttimaan monenlaisten tapahtumien ilmapiiristä, erilaisten otteluiden huumasta ja todennäköisesti myös julkisuuden henkilöiden seurasta. Kukapa ei haluaisi istua samassa pokeripöydässä NHL-pelaajien kanssa.

Suomen tämänhetkinen ainoa kasino on Veikkauksen Casino Helsinki, joka sijaitsee pääkaupungin keskustassa osoitteessa Mikonkatu 19. Tampereen kasinolle ei valitettavasti pääse vielä hetkeen pelaamaan, sillä Kansi ja Areena -kompleksia aletaan rakentamaan vasta tämän vuoden aikana. Suomen toisen kasinon on tarkoitus valmistua monitoimiareenan yhteydessä vuonna 2020.